Vielä on kesää jäljellä!

Päätin tehdä vähän erilaisen postauksen.

Tässä teemana on kirjoittaminen ja esikuvat, sekä se miten esikuvia kannattaa käyttää niin, että omat unelmat ja tavoitteet toteutuvat.

Koska ilmaisen itseäni ja tekemisiäni ennen kaikkea kirjoittamalla, niin sen takia myös kirjoittaminen korostuu vähän kaikessa mitä teen.

Vloggaamisen jätän suosiolla myöhempään ajankohtaan.

Ehkä sitten myöhemmin käytän videota enemmän kun on saavutettu vähän isompia tavoitteita tai ollaan pari pykälää lähempänä sitä mitä on tarkoitus olla.

Nyt yksi isompia vaikuttajia on minulle jason Blum joka johtaa Blumhouse production nimistä yritystä.

Tuttuja juttuja kauhugenren ystäville: Paranormal Activityt, Purget, Get Out, Sinister, Split…

Tuntuu hassulta, että elokuvatuottaja joka tekee kaiken lisäksi alle 5 miljoonan dollarin kauhuelokuvia voisi olla kirjailijan esikuva.

Vielä hassummaksi sen tekee se, että en pidä kauhuelokuvista juuri ollenkaan.

En ole koskaan edes uskaltanut katsoa Manaajaa ja Blumhouse Production leffoista en ole nähnyt kuin Purgen.

Miksi siis Jason Blum vaikuttaa minuun, niin vomakkaasti kuin vaikuttaa?

Kyse on identiteestä ja että tiedät kuka olet, mitä teet ja minne olet menossa ja etenkin miten.

Jason Blum ei ole hukannut visioitaan ja näkemyksiään kuten valitettavsti Cannon Filmsin pojille kävi ja joita fanitan myös, mutta eri syistä.

Jason Blum tekee noin viiden miljoonan dollarin elokuvia, koska silloin voimavarat menevät oleelliseen.

Kuitenkin loppupeleissä elokuvat ovat arvokkaampia kuin se niihin laitettu noin viisi miljoonaa dollaria.

Lisäksi jotkut leffat tehdään halvemmalla ja jatko-osat vähän kalliimmalla kuten Purgen jatko-osat.

Kuitenkaan valtaosa tuotantoporukasta ei ota täyttä hintaansa heti vaan palkkio otetaan myöhemmin osuutena elokuvan voitosta.

Senpä takia Blumhouse saa huippuohjaajat ja suhteellisen tunnettuja näyttelijöitäkin pikkurahalla kuten Etnan Hawken tai Jennifer Lopezin.

Elokuvia tehdään siis rakkaudesta elokuviin ja tarkemmin sanottuna rakkaudesta tarinankerrontaan kuin siihen, että saataisiin eilistä parempi palkkashekki tänään tai huomenna.

Lisäksi tekijät uskovat itseensä sekä myös Jason Blumiin kuin vuoreen.

Miten tämä liittyy minuun?

 

On hyvin vaikea päästä siitä ajatuksesta eroon, että minua on elämässäni väärin kohdeltu ja että se kaikki vastoinkäyminen ja kamppaileminen johon olen joutunut olisi täysin oma vikani.

Osa vastoinkäymisistä johtuu toki omista päätöksistäni ja siitä, että olen tehnyt vääriä päätöksiä ja vääriä valintoja elämässäni.

Osiin tappioihin olen minä syyllistynyt oman elämäni suhteen täysin, eikä se haittaa minua.

Elämä on oppimisprosessi ja väärin tehdyt jutut tai päätökset voivat palvella matkan kulkua jos niistä opitaan.

Otan siis niistä itse tehdyistä päätöksistä vastuun kuten siitä, että en vienyt Uroskoodia Suomen kirjavälityksen hallintaan kun en halunnut antaa heille siitä 47 prosenttia myyntihinnasta ja näinpä Uroskoodia ei sitten saanut kirjakaupoista.

Tai siitä, että Uroskoodin suhteen en lähtenyt pokaamisopaslinjoille niin kuin valtamedia olisi halunnut.

Ja näin ollen sain Uroskoodille vain noin viideksen siitä näkyvyydestä jonka olisin saanut jos olisin ollut tanssiva apina valtamedian edessä.

Ujouden voittamisen tärkeys olisi pitänyt uhrata pinnalliselle julkkisnaisen pyllyn perässä juoksemisen kikatukselle.

Toki näistä päätöksistä olen joutunut maksamaan ison hinnan ja silti en näe niitä niinkään väärinä päätöksinä, vaan enenmäkin ehdottomuutena ja lojaallisuteensa omalle näkemykselleni.

En ole siis myynyt ehdottumuuttani, periaatteitani tai visionäärisyyttäni pikkusummista.

Muita huonoja tehtyjä päätöksiäni oli se, että Sargaaja – foorumi olisi pitänyt välittömästi muuttaa suljetuksi foorumiksi kun nettikiusaajat näyttivät ensimmäisiä merkkejään olemassaolostaan.

Ja sen jälkeen tätä suljettua foorumia olisi pitänyt hallita ja kontrolloida kovalla kädellä ihan niin kuin Elastinen ja Cheek yrittivät hallita ja kontrolloida koko julkista mielipidettä heistä.

Olisi pitänyt myydä ne osakkeet silloin, jatkaa tuolla työssäpaikassa tällöin, jättää levykauppa perustamatta, nöyristellä täällä, mennä tuonne, jättää tuo mielipidekirjotus tekemättä, tehdä kuten tuo sanoo jne…

On siis vino pino juttuja joita olisi pitänyt tehdä ja isompi pino juttuja joita ei ehkä olisi pitänyt tehdä.

Osa jutuista on joidenkin tulkintojen mukaan häpeäksi minulle ja silti en enää syyllisty niistä, koska valtaosin olen pyytänyt ja jopa saanut tekemäni vääryydet anteeksi.

Tekevälle sattuu ja räpätessä roiskuu.

Minulla kyllä on selkärankaa sanoa aina kun olen olen väärässä tai pyytää anteeksi jos olen tehnyt väärin.

Nyt mennään niihin vääryyksiin joita minulle on tehty ja joita minun ei tarvitse pytää anteeksi, vaan jonkun toisen pitäisi hyvittää ne minulle.

Ja omasta mielestäni hemmetin isosti kaiken lisäksi.

Lapsuuden pilaamista koulukiusaamisella kun minusta nyt ei vaan yhdellä tuopilla tai sori siitä tyyppisellä anteeksi pyytämisellä hyvitetä.

Lisäksi nettikiusaajat ovat minusta edelleen pedofiileihin verrattavia hirvityksiä.

Ja tällaisten asioiden ylitsepääminen onkin minulle yllättävän vaikeaa.

Eikä pelkästään koulukiusaajat lapsuudesta tai nettikiusaajat tästä päivästä, vaan tekevälle sattuu joten minulle on tehty väärin ja satutettu aika monella eri sektorilla ennen ja nyt.

Olen joutunut tekemään rikosilmoituksen vakuutusyhtiöstä, tutun oloinen tv – ohjelma idea joka ei kiinnostanut tuotantoyhtiötä tuli minun mielestäni osittain vastaan, juttuja on tehty minusta taustoja tarkistamatta, Iron Sky jne…

Joten ei ole varmaan yllättävää, että kun vanhoista kaunoista ei tahdo päästä irti, niin se jarruttaa kirjoittamista sekä luomista aika kovallakin kädellä.

Ja kun ainakin henkisellä puolella meikälle on sattunut asioita joita ei ihan noin vaan unohdetakkaan, niin se punainen lanka katoaa.

Se katoaa kirjoittamisen suhteen eri projekteissa ja se voi kadota myös koko oman elämän suunnan suhteen.

Jason Blum on niin kuin antanut minulle takaisin sen punaisen langan mitä tulee luovuuteen ja omien tavoitteiden sekä unelmien selkeytymiseen.

Jason Blum tekee paljon elokuvia ja TV – sarjoja kohtuullisella budjetilla.

Se mahdollistaa kokeellisuuden sekä sen, että ohjaajille voidaan antaa täysin vapaat kädet, eikä Jasoninkaan käsiä sidota tuottajana suuren studion toimesta.

Itse koen niin, että olen sanojen palveluksessa ja sanat käyttävät minua toteuttaakseen itseään.

Eikä toisinpäin, niin kuin olen aiemmin tehnyt tai luullut.

Sanojen kautta luodaan maailmaan jotain uutta, rakentavaa sekä mielekkyyttä antavaa.

Se voi olla mielipidekirjoitus, elokuvan käsikirjoitus, kirja tai vielä tätä pienimuotoisempi kuten rakkauskirje, jolla on merkitystä vain hänelle jolle se annetaan.

Asioita tehdään siis sen takia, että niitä kannattaa tehdä ja kirjoitetaan sen takia, että maailmasta tulee parempi sitä kautta kuin jos jättää kirjoittamatta.

Kun koulu- ja muista kiusaamissyistä johtuen olen kärsinyt aika pitkään siitä paljon puhutusta ja pahamaineisesta valkoisesta raivosta, niin luovuus ja kirjoittaminen jeesaavat siihenkin oikein hyvin vaikkapa vain ihan päiväkirja muodossa.

Lisäksi itse uskon siihen, että maailmaan tulee kauttani tarinoita, mielipiteitä ja muita sanoja sisällään pitäviä rakenteita jotka vaikuttavat ihmisiiin ja maailmaan.

Toivon, että lopputulos olisi positiivinen ja rakentava, mutta aina en pysty siihen lopputulokseen oikein vaikuttamaan itse mitenkään.

Kuitenkin minusta luovalle ihmiselle tulotason pitäisi olla toissijainen asia.

Sillä minäkin jatkan kirjoittamista kuolemaani saakka vaikka en tienaisi sillä yhtään mitään.

Suomeksi sanottuna minä olen uskon mies.

Uskon siihen mitä teen, ajattelen ja sanon.

Ja Jason Blumin kautta olen saanut selkeyttä, uskoa ja voimaa tekemisiini.

Jason Blum on yhden asian mies ( kauhu ), kuni minusta on ihan oikein kirjoitella paljon ja erilaista, eikä niin sanotusti jäädä yhteen genreen tai yhden asian mieheksi tai rumasti ajateltuna vangiksi.

Suomessahan vähän suositaan sitä, että kirjailija olisi helposti tunnistettava ja että kirjoitettaisiin samanlaista tekstiä. Kuin aiemmat kirjat tai tekstit.

Sen takia dekkaristit kirjoittavat lähes pelkästään dekkareita, Juha Vuorinen on kirjoittanut useita Juoppohullun päiväkirjoja tosin eri nimillä, Jari Tervon teksteistä scifiä ei löydy jne…

Uroskoodi episodi taisi jo tehdä selväksi, että minua ei kiinnosta joutua lokeroon, vaikka se voisi taloudellisesti olla kannattavaakin.

Loppupeleissä se on kuitenkin luovuutta vangitsevaa ja erinomaisen tylsää.

Minusta kun nyt vaan on kiva kirjoitella eri lailla ja tehdä erilaista tekstiä sekä haastaa itsensä yhä uudelleen ja uudelleen luovuuden jalolla saralla.

Minusta myös ihminen on lähempänä Jumalaa kun hän luo jotain, koska Jumala on luoja, ei tuhoaja.

Blumhouse Production tekee paljon kokeellista kauhua ja he ottavat riskejä uusien ideoiden sekä tekijöiden kanssa.

He eivät pelkää epäonnistua tai laittaa itseään likoon etsiessään uutta toimivaa konseptia.

Ja siihen pitäisi luovia ihmisiä enemmänkin Suomessa ruokkia, että pääasiat että teet ja menet eteenpäin sekä ennen kaikkea opit siitä.

Epäonnistuminen ei ole maailmanloppu, vaikka joku yrittäisi sinulle niin sanoakin.

Hän kun on loppupeleissä pelkkä kiusaaja joka yrittää vain nostaa omaa statustaan sinun kustannuksellasi, eikä heistä pidä välittää.

Myöhemmin kun on onnistuttu ja saatu jutut menestymään, niin sitten voidaan palailla astiastoille ja muistuttaa näitä tyyppejä että kuka aikanaan sanoi mitä ja mitä tuli sanotuksi.

Menneiden kannattaa antaa olla menneitä ja antaa anteeksi, vain ja ainoastaan sen takia, että se vapauttaa energiaa luovuuteen ja sellaiseen maailmaan johon itse haluaa mennä.

Kuitenkin kannattaa muistaa se, että ihmiset jättävät väärien asioiden tekemisen vain ja ainoastaan sanktioiden pelossa, ei sen takia että ymmärtäisivät oikean ja väärän eron.

Myönnän, että tämä luku on lukijalle vähän haastavampi, mutta tässä puhutaan yksilön voimavarojen löytymisestä ja minulla melkein kaikki voimavarat liittyvät kirjoittamiseen ja syvemmin ajateltuna sanojen voimaan.

Kun nyt myös uskon siihen, että ihminen pystyy myös muuttamaan omaa ympräristöään positiivisempaan suuntaan ennen kaikkea niin, että ensin aloittaa muutostyön itsessään ja odottaa sitten, että kun sisäpeli on kondiksessa niin se heijastuu sitten ympäristöön.

Itse käytän tähän prosessiin siis ennen kaikkea sanoja sekä kirjoittamista hyvinkin luovasti ja käytän sanoja eri muodoissa ja kirjojen muoto on toistaiseksi se rakkain.

Ei se kuitenkaan ole mikään salaisuus, että toivon luomani sanojen muuttuvan kuviksi.

Ja käytännössä se tarkoittaa elokuvakäsikirjoituksia sekä toimivia TV – konsepti-ideoita.

Olenpa yrittänyt myös mennä peliteollisuuden palvelukseen, mutta se nyt oli suhteellisen tragikoomista, että siitä myöhemmin ehkä jossain joskus tai ehkä mieluumminkin niin ei.

Edelleen teen myös mielipidekirjoituksia joita koitan toki vähän vähentää ja laittaa panostuksia kunnianhimoisempiin kirjoitusprojekteihin.

Minusta kuitenkin Kotkan alueella oleva Kyminlinnan linnoitusalue on sellainen, että se olisi hyvä saada yleisölle avoimeksi.

Lisäksi sinne olisi hyvä saada ennen kaikkea luovaa toimintaa paljon nykyistä enemmän.

Oma ehdotukseni alueen kehittämisen suhteen on se, että sinne olisi erinmaisen hyvä saada vaikkapa Karhulan kirjasto joka itse hakee itselleen uutta paikkaa.

Vanha paikka oli ihan hyvä ja kävinpä siellä muutaman vuosikymmenen, mutta kun siellä ei voi olla, niin minusta uusi paikka olisi out of box ajattelun avulla Kyminlinnan muurien sisällä jossa on ihan hyvä kuntoisia rakennuksia.

Ylipäätään Kyminlinnan suhteen saataisiin pikkurahalla paljon aikaan.

Näin sinne alkaisi tulla liikennettä kun ihmiset kävisivät kirjastossa ja sitten sinne voisi myöhemmin alkaa tulemaan vaikka markkinoita, larppausta ja myös uusia elokuva – ja TV- tuotantoja.

Moni tekee paljon duunia, että Kyminlinna saataisiin yleisölle avoimeksi ja minä teen oman vähäpätöisen osani, että näin kävisi.

Tässä sanat ja kirjoittaminen on minulle työkaluni ja toivon, että niiden avulla pystyn vaikuttamaan positiivisesti ja rakentavasti alueen ihmisten mieliin, että saadaan yhdessä sellainen positiivinen ”kansanliike” joka haluaa Kyminlinnan yleisölle auki.

Ja lisäksi olisi valmis panostamaa siihen vaikkapa aikaansa ja energiaansa, miksei voitaisi myös luoda kunnianhimoista joukkorahoituskampanjaa jolla haettaisiin ihan konkreettista rahoitusta Kyminlinnan kehittämiseen.

Myöhemmin postauksissa kerrotaan enemmän konkreettisista kirjoitusprojekteistani kuten Uroskoodi+ kirjasta.

On vain niin monta kuviota päällä yhtä aikaa, joten energian ja ajan kohdentaminen on nyt tärkeää.

Olemassa olevaa selkeyttä kun ei saa menettää!

Edelleenkään en koe riiteleväni oikeastaan kenenkään kanssa, mutta jos joku haluaa riidellä minun kanssani, niin pakkohan minun on puolustaa itseäni ja vakaumustani.

Ole kaikille koulu-, työpaikka- ja nettikiusatuille sen velkaa, että pidän puoleni ja näytän, että niin ei vain voi tehdä vaan niin pitää tehdä eikä se oma uskottavuus ropise tätä kautta yhtään.

On kyllä tällä ehdomuudella, näkemyksellisyydellä sekä sillä, että moni asia kiinnostaa ja niin sanotusti riehun monessa paikassa yhtä aikaa, että jonkun prinsessan varpaille tulee aina tallottua ja joskus ihan tahallaan, että tiedostan sen kyllä, että kaikki eivät voi rakastaa minua.

Mutta ei saa olla ahne ja pitää tyytyä siihen, että mitä tahansa teenkin niin jos kansasta 90 prossaa nostaa peukkaja niin päivä on ollut loistava,että terveisiä Alexille ja sori siitä jos jollekin tuli paha mieli.

Ei välttämättä ollut vahinko?

Kommentit

kommenttia

Artikkelin kirjoittaja

jarno jäppinen = pieni Legoukkeli suuressa ja vaarallisessa maalimassa, joka ei ole rakennettu Legoista!

Ole hyvä ja kommentoi omalla nimellä hyvien tapojen mukaisesti.

Jätä kommentti

Siirry työkalupalkkiin