Voi olla, että voit ostaa minulta kirjan tänä syksynä!

Tervehdys!

Lähdetään siitä, että yleensä selittely on huono asia.

Periaattessa pitäisi vain tehdä, kuten alkaa myydä kirjoja joita on kirjoitettu ja jos onnistuu niin hyvä ja jos ei tule myyntiä, niin sekin on hyvä koska siitä oppii.

Koska kuitenkin olen hyvä selittelemään asioita, niinpä tässä postauksessa menemme siihen, että miksi mitään elämää suurempaa ei näytä tapahtuvan täälläpäin.

Niin oudolta kuin se yhä voi kuulostaakin ja todennäköisesti se erottaa minut muista kirjalijoista, niin Uroskoodi+ ei ole myynnissä koska Kyminlinnan portit eivät ole vielä kunnolla auki yleisölle.

Kyllä, Kyminlinnan suhteen on tapahtunut asioita sekä elpymistä ja siellä on ollut ihmisiä pällistelemässä, katto on uusittu, Kyminlinnan kesäteatteriin tulee uutta sekä kiinnostavaa ohjelmistoa ja kiinnostusta Kyminlinnan suuntaan on eri tahoilla niin kulttuurin, yrityspuolen kuin politiikkojenkin saralta.

Mielipiteillä voi vaikuttaa ihmisten asenteisiin sekä käyttäytymiseen ja siihen olen jo jonkun aikaa panostanut hyvinkin voimakkaasti ja onnistuneesti.

Silti Kyminlinnan elpyminen ei ole kuitenkaan niin pitkällä kuin olisin toivonut tässä vaiheessa sen olevan ja se johtuu siitä, että ei ole kunnollista operaattoria joka pyörittäisi toimintaa sekä huolehtisi Kyminlinnasta.

Oma toiveeni oli johon yritin vaikuttaa hyvin voimakkaasti oli se, että Kotkan kaupunki olisi ollut tuo operaattori ja olisi ottanut vetovastuun Kyminlinnasta.

Kotka ei tuota vastuuta kuitenkaan halunnut ottaa, joten nyt toiveeni on se, että uusi hallitus näkisi Kyminlinnan potentiaalin ja antaisi budjetin Metsähallitukselle joka voisi olla tuo operaattori ja avata ovet yleisölle sekä taata elpymisen alkamisen.

Kyminlinnan suhteen tilanne on nyt eri kuin vuosi sitten: ensinnäkin hallitus on vaihtunut ja uusi hallitus on innokkaamin elvyttämässä investoimalla sekä panostamalla infraan kun edellinen hallitus joka vain leikkasi, suorastaan varasti heikommassa asemassa olevilta ja antoi yritystukia kavereilleen.

Vaikka en usko poliitikkoihin niin nykyinen hallitus on paljon inhimillisempi kuin edellinen ja myöskin kulttuuriystävällisempi.

Lisäksi Kotka on saanut uuden kulttuurijohtajan ja itse odotan suhteellisen kärsimättömästi hänen näkemyksiään julkisuudessa Kyminlinnasta.

Miten historiallisen kohteen elpyminen sitten liittyy elämänhallintakirjoihin tai vaikkapa ilkeästi sanottuna pokaamisoppaisiin?

Ihan sen takia, että olen jo ajat sitten puhunut siitä, että sosiaalisen dynamiikan ja itsensä esiin tuomisen olisi hyvä jossain kohti palvella yleistä hyvää ja olla ikään kuin työkalu sille, että yksilö voi saavuttaa suuria.

Saavutetaan siis oma persoona likoon laittamalla jotain yleistä hyvää josta seuraa kyseiselle yksilölle hyvän jätkän maine joka voi vetää myös kauniimpaa sukupuolta puoleensa.

Ja minäpä laitoin itseni kunnolla likoon Kyminlinnan puolesta ihan sen takia, että asun aika lähellä sitä ja kyllästyin katsomaan sitä alennustilaa johon Kyminlinna suorastaan ajettiin sen jälkeen kun armeija lähti sieltä.

Joten kun oma elämä ja etenkin kirjoittaminen on mennyt vähän toiseen suuntaan pelimiesgenrestä, niin olen jotenkin omassa mielessä ajatellut, että elämänhallintakirjojen ja Uroskoodi+ kirjalle olisi hyvä saada joku ”voitto” tai semmoinen vähän normista poikkeava tapahtua joka siis oikeuttaisi kirjojeni myynnin.

Olen jo kokenut sen ensimmäisen Uroskoodin julkaisun suhteen vuonna 2010, että joutuu koko ajan selittelemään mikä juttu tämä on ja miksi teit tämän sekä mitä ajat takaa jne…

Se on äärimmäisen kuluttavaa ja tässä iässä sekä tässä vaiheessa elämäntarinaani se ei enää innosta minua.

Joten luulen, että kun Kyminlinna elpyy, niin se elyttää minutkin ja nostaa kirjojeni kiinnostusta.

Siis minä itse uskon näin eikä tälle uskolle ole välttämättä reaalipohjaa, minä nyt vain tykkään tehdä näitä uskonhyppyjä.

Joten etsin syksyllä sellaista oikeaa kulmaa jossa lähden myymään elämänhallintakirjojani sekä etenkin Uroskoodi+ kirjaa.

Myös oikean verkkokaupan ja jakelualustan löytämisessä on ollut vähän hinkkausta ja kun halu on pitää lähes kaikki langat omissa käsissään sekä toimia mahdollisimman omaehtoisesti, niin siinä on myös varjopuolensa joka aiheuttaa kitkaa.

En pyytele nykyistä luonnettani tai toimintatapojani anteeksi, niistä vain maksetaan oma hintansa joka on hyväksyttävä.

Joten en laita tähän mitään päivämäärää milloin Uroskoodi+ kirja tulee markkinoille ja alan sitä myymään kuten muitakin elämänhallintaoppaitani.

Oma fiktio tuodaan framille sitten myöhemmin.

Tässä kuitenkin toimitaan sissimarkkinointihengessä sekä yllätyksellisyys on iso osa nykyistä viehätysvoimaani, joten itse uskon, että Kyminlinnan suhteen tapahtuu jotain positiivista tässä syksyllä ( tästä julkaisusta noin parisen kuukautta tai jotain…)

Ja vasta sen jälkeen katson miten ja missä Uroskoodi+ kannattaa lanseerata.

Ja vaikka Uroskoodi+ kirja on suunnattu miehille jotka haluavat voittaa ujoutensa ja saada oman sosiaalisen käyttäytymisen parantumaan etteivät pelot hallitsisi elämää, niin itse olen jo siinä vaiheessa, että haluaa saavuttaa jotain merkittävää tai olla osa vaikuttaja että jotain merkittävää tapahtuu.

Joten toivoisin, että se henki tarttuisi Uroskoodi+ kirjaan ja aikanaan sen lukijoihin, että ei oltaisi avuttomia uhreja vaan muututtaisiin jediritareiksi jotka näkevät yhteiskunnalllisia epäkohtia ja laittavat oman itsensä sekä persoonsansa likoon tuon epäkohdan korjaamiseksi jotta maailma muuttuisi paremmaksi paikaksi elää meille kaikille ja palkkiona olisi sitten tuo hyvän jätkän maine.

Isot asiat kuitenkin vaativat aikaa ja kärsivällisyyttä sekä niissä on paljon liikkuvia osia sekä ennen kaikkea toisten ihmisten rahaa, että ihmeitä ei tapahdu yhdessä yössä.

Niitä kuitenkin tapahtuu!

Joten odottelemme nyt isompaa saumaa joka minun mielestäni oikeuttaisi Uroskoodi+ kirjan myynnin ja kun se tulee, niin sitten se tuodaan framille vasta.

Hyvää kesää kaikille faneilleni sekä rauhallista syksyn odotusta!

Terveisin: jarno

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *