Tarot

Jatkamme alitajunnan kanssa keskustelua.

Mietitään hetki mitä kaaosmagia on tai siis miten minä sen näen.

Kaaosmagia on tavallaan henkistä tai esoteerista punkkia jossa käytetään niitä metodeja tai rituaaleja jotka toimivat sinulle.

Se ei ole kurinalaista toimintaa jos et sellaista halua, eikä siinä ole pikkutarkkoja sääntöjä.

Rituaalimagia on tarkempaa ja siinä rituaalien pitää mennä niin kuin joku sen on aikoinaan säätänyt sekä lisäksi se on kurinalaisempaa ja myöskin kaavoihinsa kangistunutta.

Kaaosmagialla sinä kuitenkin luot ja jotain ja sinä olet vuorovaikutuksessa universumin ja sen voimien kanssa.

Maailmankaikkeus arvostaa sitä, että sinä otat yhteyttä itse vaikka jostain ulkopuolisesta se voi kuinka kömpelöltä tahansa näyttääkin.

Kaaosmagiassa tekijä on kokija.

Lisäksi tällainenkin oppi on aikoinaan sanottu, että jos veri ei virtaa ja kehenkään ulkopuoliseen ei satu, niin kaikkea saa kokeilla.

Kaikkea saa kyllä sinällään kokeilla tälläkin sektorilla, mutta kannattaa asioista ottaa selvää ja kaikkea mitä voi tehdä ei ehkä kannata tehdä.

Ja tällaisen ison tilityksen jälkeen, niin kaaosmagiankin voi siis tiivistää niin, että siinä käytetään kaikkia taikuuden muotoja siinä muodossa jotka sinä koet toimiviksi.

Sinä siis yhdistelet asioita toisiinsa niin kauan ja kokeilet kunnes löydät metodit jotka toimivat sinulle.

Mennään Tarottiin ja et varmaankaan ylläty kun sanon, että ota itse selvää mitä Tarot on

Sinällään Eliitin esoteeriset blogissa on todella paljon Tarotista ja sieltä ehkä kannattaa aloittaa.

Koska perusteissa ollaan niin Crowleyn pakalla kannattaa aloittaa.

Kerron siis miten itse käytän Tarotia ja se on aika simppeliä.

Kysyn korteilta melkein päivittäin neuvoa kolmea sillä hetkellä mietityttävään asiaan ohjausta.

Sitten otan kortit ja katson miten se puhuttelee minua.

Jos hauan tarkempaa analyysia, niin minulla on kirja joka selittää Crowleyn pakan merkityksiä.

Mieluiten kuitenkin niin koitan itse saada yhteyden korttiin ja miettiä miten se kortti juuri nyt puhuttelee minua tämän ongelman tai mahdollisuuden suhteen.

Joskus kirja kuitenkin jeesii suunnan saamisessa.

Siinä oli isoin osuus.

Sitten koitan arvata pakasta vetämäni kortin.

Ihan vielä en saa täysin oikeita osumia, mutta maiden kanssa menee suht hyvin.

En siis aina arvaa että nyt on kyseessä Taikuri kortti, mutta aika usein arvaan sen, että seuraava kortti joka nousee, niin se on valtti kortti.

Sitten nostan yhden kortin pakasta ja laitan sen pöydälle kunnes vedän pakasta uuden kortin.

Näin se kortti vahvistaa sitä huonetta jossa luen tarottia.

Tämä on ihan simppeli metodi jota itse käytän. Olen kokeillut kaikenmaailman muitakin tyylejä sekä metodeja.

Tämä yksinkertainen toimintatapa toimii minulle.

Edelleen tämä on yksi keino aloittaa vuoropuhelu sinun ja alitajuntasi kanssa.

Ja näillä metodeilla joita kerron niin niillä myös vahvistetaan intuitiota.

Voi tuntua simppeliltä että puhutaan unista ja tarotista sekä joku odottaa edelleen jotain hienoa kaaosmagian kuviota.

Kyse on kuitenkin siitä, että sinä alat muuttamaan omaa alitajuntaasi ja ajatteluasi toisenlaiseen suuntaan.

Vähennät rationaalista ajatteluasi ja sille kyllä on oma paikkansa.

Kun kuitenkin avaat mielesi sille että mikä tahansa voi olla mahdollista, niin silloin voit alkaa saavuttamaankin normista poikkeavia tuloksia.

Muutama privaviesti tuli, että voisit vähän tuoda niitä normista poikkeavia näkemyksiäkin tänne.

Lupaan, että jossain kohti kerron kuinka kommunikoin vuoden 1995 jarnon kanssa yli 30 – vuotta vanhalla Unisefin Stereoyhdistelmällä.

Tiedän kun kirjoitin tämän, että joku odottaa hienoa esitelmää siitä miten jutellaan konkreettisesti 26 vuotta ajassa olevan itsensä kanssa ja vähän niin kuin mainion Frequincy elokuvan tapaan.

Siinäkin te tulette pettymään.

Kaaosmagia toimii parhtaiten siten, että mitään yliluonnollista tai normista poikkeavaa ei tapahdu.

Vaan ne asiat jotka haluat saavuttaa ja saada sellaisen elämän jota haluat elää, niin se tulee sinulle suhteellisen kitkattomasti.

Kaaosmagialla luot omaa suhtautumistasi erilaiseksi sellaisiin asioihin joiden luulet olevan vakioita kuten aikaan tai rahaan.

Ja tällöin mielikuvituksen voimaa emme saa aliarvioida.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *