Kaaosmagia ja osakkeet, osa 4

Nyt on taas sen aika, että otamme osakkeet tarkasteluun ja katsomme voiko siihen maailmaan vaikuttaa kaaosmagian kautta. Rajuja muutoksia on tapahtunut maailmalla ja yhteiskunnassa hyvin lyhyessä ajassa. Lisäksi alkava vuosi näyttää siltä, että rauhoittumista ei ole vähään aikaan luvassa. Jos tietää mitä tekee ja tietää mitä elämäänsä haluaa, niin se ei ole kuule ollenkaan huono asia tai huono sauma olla sellaisessa tilanteessa jossa isot rakenteet ryskyvät. Ammattisurffaajatkin tekevät nimeä ja tiliä niillä jättimäisillä aalloilla joista tavalliset ihmiset älyävät pysyä kaukana. Annoin viimeksi osalle osakkeista arvostustasoja joihin uskoin niiden nousevan. No, valtaosa ei ole noussut vaan pikemminkin laskenut ja varsinkin kesällä osakkeet kävivät aika pohjalukemissa. Joten muistutan vielä, että tämä ei ole sijoitusneuvoja antava sivusto vaan kaaosmagia sivusto, jossa kaaosmagiaa käytetään muunmuassa osakemarkkinoilla. Se, että osakkeet laskevat niin se kuuluu osana sijoittamiseen ja jos et ole myynyt omistamiasi osakkeita niin tappioita ei ole tullut. Ei kyllä voittojakaan. Muista siis se, että voitot ja tappiot syntyvät vasta sitten kun myyt osakkeet, ei yhtään sen aikaisemmin. Yleisesti ottaen ja kaaosmagian silmälaseja käyttäen niin osakemarkkinat ovat olleet suuren muutoksen aikaa. Ja hyvin paljon erilaisia muutoksia on tapahtunut. Ensinnäkin monet senttiosakkeet muuttuivat euro – osakkeiksi. Kuulostaa hyvältä ja siltä että nyt tuli tienattua, että senttien arvoiset osakkeet muuttuivat eurojen arvoiseksi. Valitettavasti vain SRV:n ja Endominesin tapauksessa, niin tehtiin käänteinen splittaus eli jos omistit satoja senttiosakkeita, niin äkkiä sinulla olikin vain muutamia kymmeniä eurojen arvoisia osakkeita. Sinällään tällaisesta muutoksesta olen puhunut koko ajan. Asiat ja arvostustasot muuttuvat. Savo – Solariin liitettiin Meriaura ja sen kaupan myötä firman omistajista tuli Savo Solarin osakkeen omistajia eli tavallaan kyseessä on fuusio. Tässä oli hyvänä puolena se, että Savo – Solar kasvoi ja siihen liitettiin hyvin voitollista liiketoimintaa ja maksuksi riitti Savo – Solarin osakkeet. SkartaNyab muutti nimensä Nyabiksi. Ja toki pörssistä ostetaan yhä firmoja pois kuten Caverion. Omalta kohdaltani niin osakesalkkuni suli hyvin voimakkaasti kesällä. Niinpä olen pitkin kesää ja syksyä kasvattanut sitä hurjan voimakkaasti. Suosittelen nyt, että ehkä kannattaa tulla markkinoille kuin pitää rahaa jemmassa. Oma itsensä pitää edelleen tuntea ja sen kuinka isoja riskejä haluaa ottaa. Sinällään yleisesti ottaen niin suosittelen nyt osakkeisiin panostamista. Varovaisuustason saat itse päättää. Kerron nyt joistain osakkeista joihin olen panostanut hyvin voimakkaasti ja tulen panostamaan yhä edelleen. Olen sitä mieltä, että Kesko on äärimmäisen halpa ja se maksaa hyvää osinkoa. Noin kahdenkymmen euron osakkeella saa keväällä ainakin euron verran osinkoa, ehkä enemmänkin. Myöskin Alexanderia Pankkiiriliike maksaa tällä hetkellä hyvää osinkoa näillä kursseilla, toki riskit ovat paljon isommat kuin Keskolla. Jos kysyt millä osakkeilla voi monistaa rahansa, niin keväällä annoin vihjeeksi Next Gamesin ja Netflix osti sen. Joten Rovio ja Remedy ovat sellaisia osakkeita, että ne saattavat kiinnostaa ulkomaisia pelijättejä. Ja muutenkin peliala on voimakkaasti keskittynyt sekä keskittyminen jatkuu. Ja vaikkei niitä ostettaisikaan, niin niillä kummallakin on ihan kivoja ja mielenkiintoisia pelihankkeita. Eivät ehkä niitä kaikkein parhaimpia osingonmaksajia, mutta mahdollisuus tienata niillä samalla lailla kuin Next Gamesin tapauksessa on hyvä. Muita salkkuni osakkeita on Valoe ja se on tehnyt huonoa tulosta. Itse nyt uskon tuohon uusiutuvaan energiaan ja Valoeen en ole tehnyt isoa sijoitusta ja en suosittele isoa panostusta kenellekään. Sinällään rehellinen riskinotto yritykseen joka koittaa tuoda puhdasta energiaa on aina kannatettavaa kunhan panostaa vain vähäsen. Savo – Solar vahvistui fuusiolla ja se on paremmassa kunnossa kuin Valoe. Samanlaisen panostuksen laittaisiin Savo – Solariin kuin Valoeseen. Lehto – Group on sijoituksistani ehkä kaikkein tappiollisin tällä hetkellä. Toki ei siinä isoja summia olekaan. Haluan kuitenkin että minulla on jotain perusteollisuutta salkussani ja SRV onnistui kääntämään suunnan joten miksei se onnistuisi Lehdoltakin. Ja aina on se mahdollisuus että se ostetaan isompaan kokonaisuuteen. Enersenseen olen panostanut jonkin verran ja toki siinä on omat riskinsä. Minusta se vain kasvaa ja kehittyy niin kuin yritysten tulee kasvaa ja kehittyä sekä se toimii kuitenkin uusiutuvan energian sektoreilla, että minusta se on kasvuyritys niin kuin pitkällä juoksulla. Se ei maksa kummoista osinkoa. Enkä ihan usko siihen että sen arvo lyhyellä aikavälillä tuplautuu. Uskon siihen että se kuitenkin omalla tavallaan uudistaa energiasektorilla ja ajan kanssa siitä kasvaa suuryritys. Nyabiin suhtaudun samalla tavalla kuin Enersenseen. Ja yrityksillä on joitain samankaltaisia toimintoja ja samankaltaista sijoitusta olen tehnyt Nyabiin kuin Enersenseen. Sähköisen turvan puolella minulla on SSH:ta ja F - Securea. Eli aika konservatiivinen salkku kaiken kaikkiaan. Kesällä harrastin myöskin päiväpelaamista ja esimerkiksi Fortumia ostelin isojo määriä kun se meni alle 10 euron. Nyt en enää ole päiväpelaillut ja Fortumia en pidä salkussani koska sen toiminta ei ole eettisesti kestävää. Fortum on seisottanut tahallaan voimalaitosta Merikarvialla ja ollut mukana luomassa tätä keinotekoista sähkönhinnan noususa. Vaikka Fortum talven alla tekisikin huimaa tulosta, niin se tekee sen tavallisia ihmisiä riistämällä ja laittamalla näitä taloudelliseen ahdingoon. Minusta se on varastamista ja tällaisen toiminnan kanssa en voi olla misään tekemisissä. Sinällään kun kaaosmagiassa ollaan niin päiväpelaaminen ja jos se tehdään pienillä panoksilla voi tuoda energiaa ja erilaista näkemystä markkinoilta. Kaaosmagian oppitunti: tekemällä saat ohjausta eli intuitiosi kehittyy kun kehität sitä ja kun markkinoilla ollaan niin päiväpelaamisella pystyt hyvin tehokkaasti vahvistamaan intuitiotasi. Rahallisesti päiväpelaaminen ei ainakaan minulle ole ollut kannattavaa. Se on kuitenkin piristänyt arkeani ja sitä kautta olen löytänyt uusia ja erilaisia yrityksiä. Kyllä, en ole kertonut salkkuni täydellistä koostumusta, koska haluan myöskin pitää jotain juttuja itselläni. Mitään uutta kaaosmagian suhteen ei ole osakemarkkinoihin annettavana. Se mikä on uutta, niin Kauppalehti järjestää sijoituskilpailun: https://www.kauppalehti.fi/unelmasalkku/pelaaja/382/?salkku=380 Kannattaa seurata miten KyminlinnaBoylla siellä menee. Sitten ihan lopuksi, niin tämän vuoden aikana Sargaaja – sivusto ajetaan alas. Kerron myöhemmin miksi Sargaajan aika on mennä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *