Hyvää alkanutta vuotta!

Uuteen vuoteen me menemme ja jätämme hyvästit edelliselle vuosikymmenelle.

Elämässäni on nyt asioita joita täytyy selkeyttää ja on todella monta eri kuviota jotka syövät huomiotani sekä energiaani.

Ja toistan vielä kerran, että valitettavasti se on esimerkiksi Sargaajan eteenpäin viemisestä pois joka on kuitenkin vain yksi osa elämääni.

Sargaaja pidetään sosiaalisen dynamiikan sivustona ja etenkin sisäpeli painottuneena.

Niitä joita muut kuvioni ja etenkin kirjani kiinnostavat, niin tästä sivustosta on tarkoitus tulla niin kuin se kotisivuni jossa on niputettu toivon mukaan suhteellisen järkeväksi kokonaisuudeksi kaikki muu materiaali joka ei Sargaajaan ehkä sovellu.

Karussa kondiksessa ja vaiheessahan tässä taas vaihtelun vuoksi ollaan:

Home

Se on sitten valmis kun sen pitääkin olla ja luulen että itse Sargaajaan ei tule ihan heti uutta materiaalia.

Tämä ei nyt liity Sargaajaan, mutta se vähän kertoo mihin kirjoittamisen ohella suuntaan huomiotani ja miksi Sargaaja on vähän huutolaispojan asemassa:

https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/12700

Pelkkä ulkopeliin ja pokaamiseen tähtäävä toiminta on minusta nuorten kollien pelikenttää ja tällä iällä sekä painolla niin oman luonteen kehittäminen sekä unelmien toteuttaminen sankaruuden ja oman karisman avulla on se mikä minua kiinnostaa.

Karisma on myöskin taito joka voidaan oppia sekä rakentaa eikä vain joku asia jonka jotkut saavat ja jotkut toiset eivät.

Sargaaja on maksettu nyt kahdeksi vuodeksi, että kyllä se pysyy täällä internetin riemuna ja joillekin kauhuna.

Ja sitten jossain kohti pitäisi lanseeraata Uroskoodi+ kirja joka sekin yksinkertaistettuna on lähestymisopas tai pienimuotoinen sosiaalisen dynamiikan työkirja lähinnä niille miehille joita kahvikuppineuroosi tai ujous vaivaa.

Uroskoodi+ kirjan julkaseminenkin on venynyt ja venynyt, muista kuvioista johtuen.

Koitetaan kuitenkin sosiaalisen dynamiikan ja pelimiesgenren sarallekin jotain keksiä.

Ja Sargaajalla on sitten vähän semmoinen vakavempi sävy:

https://www.talouselama.fi/uutiset/te/da327e88-cbcf-3cbf-a972-0c852f87cdde?ref=facebook%3Ace01&fbclid=IwAR0kNBFuSUtx0KzrUbX_W8W8KggRqnl4kaPfIzRU-ObCv6l473wfVOm7y24

Miesten ja poikien syrjätyminen, koulukiusaamistrauma ja vastaavat ovat minusta hyviä haasteita miten pelimiesgenreä ja etenkin Sargaajaa tulisi kehittää.

Antaa siis konkreettisia menetelmiä niille miehille jotka kokevat etteivät saa sellaista elämää joita haluaisivat ja joita taas ei kiinnostaa ottaa se mitä maailma ja yhteiskunta heille haluaisi antaa.

Monen eri kuvion pyöriminen semmoisessa kivassa yhteishengessä on ollut parin viime vuoden aikana hyvinkin haastavaa.

Että ensi vuonnakin Sargaaja on olemassa…se miten se kehittyy niin se on ylläri minullekin.

Kuitenkin hyvää uutta vuotta niille jotka lukivat tämän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *