Kun syrjätyminen ja yksinäisyys ovat suuri huolenaihe Suomessa, niin on ehkä hyvä vähän katsoa toista näkökulmaa eli sitä mitä varjopuolia voi olla jos lähteekin hakeutumaan isomman joukkion osaksi.

Meillä on suuri halu kuulua ryhmään sekä toimia toisten ihmisten kanssa ja saada hyväksyntää heiltä.

Lajimme peruselementtiin kuuluukin hakea yhteiskuuluvuutta toisten ihmisten kanssa ja olla vuorovaikutuksessa heidän kanssaan.

Onkin hienoa, että etsii samankaltaisia ihmisiä joiden kanssa voi tehdä ja harrastaa samankaltaisia asioita ja saavuttaa yhdessä jotain.

Ystävien saaminen omaan elämään onkin ihan kunnioitettavaa ja mitä enemmän sen parempi, vai miten se meni?

On hyvä kuitenkin ymmärtää se, että joistakin ihmislösseistä tulee virallisia tai epävirallisia ryhmiä ja silloin ne tekevät asioita yhdessä tehokkaasti.

Jotkut tekevät tuotteita yrityksissä, jotkut potkivat palloa joukkueissa, jotkut istuvat vertaistukiryhmissä ja jotkut tottelevat käskyjä armeijassa.

Nämä ovat esimerkkejä ryhmistä ja mitä ne voivat tehdä.

Kolme ihmistä ei ole enää vain kolme ihmistä vaan ryhmä joka koostuu kolmesta ihmisestä.

Tällöin on aivan selvää, että yhteisöllisyys sekä ryhmähenkisyys muokkaavat yksilön sekä myös kyseisen ryhmän todellisuuskäsitteitä.

Aletaan siis nähdä ympäröivää maailmaa ja omaa roolia siinä enemmänkin ryhmän ja sen ajamien asioiden kautta kuin puhtaasti enää yksilöllisesti näkökulmasta käsin.

Kun olet jossain yrityksessä töissä näet työkuviot tuon yrityksen kautta.

Sinun jalkapallojoukkueesi taas on kaikista paras koska sinä kuulut siihen ja vertaistukiryhmissä kokemuspohjasi on samankaltainen kuin muiden siellä olevien kanssa.

Eikä armeijassa kyseenalaisteta mitään vaan tehdään mitä käsketään.

Tällöin voi käydä niin, että ryhmän tunteisiin vetoavat ajattelukuviot usein voittavat järkiperäisyyden.

On olemassa riski, että ryhmä tai isompi lössi sekoaa vaikka yksilöt siinä olisivatkin täysipäisiä.

Usein ryhmä näkee kehittymisensä ennen kaikkea ryhmän kasvun ei niinkään yksilön hyvinvoinnin kannalta.

Pahin skenaario tässä on se, että olet joutunut henkilökulttiin perustuvaan hihhuliuskontoon.

Tällöin kuvioon voi astua pelottelua, kiihotusta, vaiennusyrityksiä, valehtelua sekä arvostelua heti kun ryhmässä tulee sisäinen konflikti tai jopa sen toiminta laitetaan kyseenalaiseksi.

Kaikki eivät pidä kritiikistä tai arvostelusta vaikka sille olisikin olemassa perusteita.

Ryhmät ovat melkein aina hierarkisia tai ne yrittävät melkein aina sellaisiksi muuttua.

Tällöin yksi ihminen saa tai ottaa vastuuta ryhmästä enemmän kuin muut ja saa sitä kautta ryhmässä valtaa sekä pääsee päättämään sen asioista.

Äkkiä ryhmässä onkin johtajia jotka antavat ryhmälle suunnan ja ehkä jopa tarkoituksen.

Se voi jopa olla ihan hyväkin asia.

Yksilön odotetaan selviävän vaikeuksista ja vastoinkäymisistä pahemmin järkeään menettämättä, mutta harvemmin puhutaan siitä, että ryhmät tai isommat ihmismassat menettävät itse tuon järkiperäisyyden.

Tällöin puhutaan kollektiivisesta mielenhäiriöstä tai joukkopsykoosista.

Tällöin käy niin, että vaikka yksilö tajuaa, että malttia ei saa menettä, niin ryhmä henki voi olla niin voimakas, että yksilö joka tajuaa, että tuohon juttuun ei kannata lähteä mukaan, niin massa vie yksilö ihan eri suuntaan kuin yksilö haluaisi itse lähteä kulkemaan.

Vaikka ryhmä antaakin turvallisuuden- ja yhteiskuuluvuuden tunnetta, niin ryhmiin kuuluminen on tavallaa riski, koska ryhmä voi seota ja oikein kunnolla.